Jo pikkutyttönä olin aivan varma siitä, että minusta tulee sairaanhoitaja tai nunna. Hoitaja minusta valmistui 2003, mutta nunnana olen ollut vain elävöittämisessä. Lapsuuteni ei ollut kovinkaan onnellinen, mutta ne pienet unelmani ja haaveet pitivät minut elossa.

Kesät vietin useimmiten mummolassa ja niistä koostuukin parhaimmat muistot. Olen aina rakastanut tarinoita - kukapa ei. Yhtenä päivänä havahduin ajatukseen, että ihminen on itsessään jo tarina. TarinaTeltta syntyi juuri tästä havahduksesta.

Tanjaa kuvaillaan sanoin empaattiseksi, vahvaksi, periksiantamattomaksi, pelottomaksi persoonaksi joka tuo olemuksellaan tilanteeseen ja tilaan yhden tarinan lisää.

Isoveljelläni oli taito tehdä katajasta hienoja Jousipyssyjä ja niillä sitten ammuttiin jos jonkinlaisia maaleja. Ihme kyllä , koskaan ei vahinkoja sattunut. Kuinka ollakkaan, vaistoammuntaahan se oli vaistoimaisesti. Varsinaiseen jousiammuntaan tutustuin parikymppisenä ja myöhemmin siitä on tullut enempi kuin harrastus.

Tulitaide tuli TarinaTelttaan mukaan 2014 erään naisen opastamana. Loppujen lopuksi muotoilimme tulesta ja tarinasta esityksen,joka kerta toisensa jälkeen on aina tilanteeseen sopiva. Alusta katsoessa tähän päivään, näyttää siltä, että mikään ei ole tullut sattumalta, niin kuin ei Dragon korukaan. Tulta pyöritellessä et koskaan voi tietää minkä kuvion kamera vangitsee. Dragon syntyi juuri tälläisestä hetkestä Oikea ajoitus, oikea paikka, oikeat ihmiset oikeassa hetkessä ovat rakentaneet TarinaTeltan ja tulella taiteilevat TulenTaittajat.

TarinaTeltta sai virallisen Suomi 100 v - statuksen elokuussa 2017.

(Yllä oleva kuva on Janakkalan kunnan tekemä Ilves logo TarinaTeltalle 2016. )

Photpgrabhy : Marko Korkeakoski 2021